Oppia ikä kaikki

Suunnistus ja kartat

On hyvä hahmottaa rastinväli ja tehdä suunnitelma siitä etukäteen miten edetään. Tällä kertaa ekan päivän etenemissuunnitelma vaan oli jo siinä vaiheessa hiipynyt päähän kun olisi pitänyt rastilta lähtiessä huolehtia että lähdetään oikeaan suuntaan.

Tällä hetkellä kosteudenkestäviä saa Calazolta ja Karttakeskukselta. Molempien pohjoisosa riittää Jaurujoelle, jotta pääsee Tahvontuvalle. Mutta Tahvontuvan pohjoispuolella olevan Vongoivan huiputusta kartalla ei voi tehdä.

Merkittävä ero kartoissa on siinä että Calazon kartasta puuttuu Korvatunturin alueesta rajavyöhykealueen osuus. Toki sen palan voi tulostaa mukaan retkikartta.fi palvelusta. Kartta tuli myös liitteenä elektronisen rajavyöhykeluvan mukana. Liitteessä oli myös reittikuvaus.

Toinen ero on nuotiopaikat. Näyttää siltä että Karttakeskuksen kartta on tulostettu filtterillä: älä näytä nuotiopaikkoja. Vaikka teksti puuttuisi, niin olettaisi että rakennelmat olisi edes karttaan piirretty. Calazon kartassa näkyy Seitainojan keittokatos ja Jussinmurustan laavu, jotka molemmat ovat hyviä leiriytymispaikkojakin. Sama huomattiin pari vuotta sitten UKK puiston pohjoisosan kartassa, mutta silloin kartasta puuttui lakkautettuja nuotiopaikkoja. Calazon merkintöjen mukaisilla paikoilla oli tulipaikan jäänteet ja jonkinlainen kehikko, jossa oli joskus ollut polttopuuhuolto.

Maailma muuttuu erämaassakin. Tosin lähinnä ihmiskäden voimin. Peuraselkää lähestyttäessä lännestä tähtäimenä oli poroaita. Aita tulikin vastaan jo 1,5 km ennen tupaa. Uusi ehjä aita yhtyy vanhaan aitaan jossain ennen Mantoselkää/-ojaa. Uutta aitaa ei ole kartassa eikä myöskään H -merkkejä, mistä näkisi aidan portit. Uusi aita rajoittaa liikkumista, vanha on rikki niin monesta kohtaa ettei siitä tarvitse välittää.

Vaellusreitti kokonaisuudessaan

Varusteet

Pari vuotta sitten oli suunnitelmissa pääsiäisvaellus, mutta Covid sotki suunnitelmat ja emme uskaltaneet sen hetkisten tietojen valossa lähteä erämaahan. Silloin hankittiin kuitenkin pari paria käytettyjä SA-int suksia siteineen ja sauvoineen. Molemmat parit otettiin mukaan suoraan "myyntipakkauksissa", joissa niitä oli säilytetty autotallin takanurkassa.

Olisi pitänyt edes jokin testikierros noilla suksilla tehdä. Yhdestä siteestä oli siteen paikallaan pitävä tappi irronnut niittauksesta toisesta päästä. Kolme muuta sidettä korkkasi ruuveistaan. Kun meillä oli mukana yksi extrapari suksia, niin saimme parsittua kasaan joka päivä hiihdettävät sukset. Tosin varaparin toinen side korkkasi, vaikka sillä testihiihto oli tälläkin kerralla tehty. Ehkä alkupäivien kelit 5-10 cm vetisen lumikerroksen potkimisen muodossa rasittivat kiinnityksiä enemmän kuin pururadan luistelu-ura.

Vieriharjulle saapui vaelluspari liukulumikengät kainalossa kun söimme aamupalaa. Olivat lähteneet aamulla Kemihaaran parkkipaikalta uudehkoilla vuokravehkeillä. Ekan tunnin jälkeen yksi liukulumikengän etuside oli mennyt poikki juuresta. Loppumatkan olivat kävelleet kelkkauraa. Korjausmahdollisuudet näyttivät aika huonoilta varsinkin, kun vuokralaitteita ei voinut enempää vahingoittaa. Onneksi tarkoitus oli jatkaa Korvatunturille, jonne vei kovapohjainen kelkkaura.

Vanhojen SA-int sauvojen osalta veikkaus oli jo lähtötilanteessa että vanhat sommat hajoaa haurauttaan. Siksi mukana oli kolme varasauvaa. Sommat saatiin hajalle ja lisäksi yksi sompa jouduttiin uudelleenkiinnittämään sauvaan. Yksi varasauva meni säröille, mutta jesarin, nippusiteiden ja sommattoman sauvan kanssa saatiin tekohengitettyä uusi sauva.

Ulkonäöllä ei hiihdetä

Yhdestä ahkiosta meni lasikuituaisa säröille, kun laskussa ahkio pysähtyi puuhun. Onneksi tämän ahkion mukana oli, korjaussarja jolla aisa saatiin vaihdettua. Toki, kun työskentelee tuvan laverin päällä, niin voisi katsoa ettei tiputa lukkosokkaa lautojen väliin...

Yhden Fjellpulkenin vetovyön metallilenkki oli syönyt vyön rikki. Onneksi tämä tapahtui 100 m ennen kämppää, niin ei tarvinnut metsässä säätää mitään. Tilapäinen korjaus tehtiin perinteisellä nahkaremmillä. Hieman ahkio oli sen jälkeen kaatumisherkkä, kun aisat eivät kiinnittyneet vyöhön tasapainoisesti.

Vyö rikkoutui 18 vuoden iässä noin 1000 vetokilometrin jälkeen. Suutari todennäköisesti olisi saanut vyön takaisin henkiin, mutta reissun jälkeen oli sopivassa tarjouksessa uusi vetovyö. Uudessa vyössä on myös jalkalenkit. Ehkä 18 vuoden päästä tiedetään miksi.

Edellä mainittujen lisäksi vanhemmasta Expedin ilmatäytteisestä prinsessapatjasta oli lokerointia hajonnut toisesta päästä. Jos rikkoutunut osa oli jalkopäässä, niin jalat olivat ilmassa. Selän alla rikkoutuminen ei vielä haitannut. Ehkä olisi ollut parempi, jos lokerointi olisi rikkoutunut koko matkalta.

Vaikka paljon asioita hajosikin, niin jotain säilyi ehjänäkin. Yhden kotiin unohtuneen kupin korvikkeeksi saatiin kivimateriaalista tehty muki. Muki pääsi ehjänä pois maastosta.

Ruoka

Ruokalista pohjautui listaan joka on ollut käytössä parikymmentä vuotta. Uutena lounaana kokeiltiin paellatyyppistä ruokaa: riisiä, tonnikalaa, katkarapuja, paprikaa, sipulia ja pari palaa chorizoa. Ihan ok, mutta tonnikala tuli jotenkin dominoivana makuna läpi. Vaatii vielä kehittelyä.

Olisi hyvä muistaa muokata noita ruokalistapohjia sen mukaan mitä kauppareissulla on sitä tullut muutettua. Viime kesän Lemmenjoen reissulla otettiin mustikka- ja omenapaistoksiin kyytipojaksi vaniljakastiketta. Kun tuo lisäys ei ollut päässyt taulukoihin, niin eihän sitä muistanut kuin vasta tuvan pöydän ääressä kun sitä ei ollut.

Stroganoff tyyppinen kastike, jonka osa lihoista ei ollutkaan matkassa

Ruokalistan ajatuksena on ollut että samankaltaisia ruokia olisi vähän. Nyt kuin vaihdeltiin pääruokien paikkoja ja tehtiin paellalle tilaa, niin kolmen viimeisen päivän lounaskeitto oli jauhelihapohjainen. 

Parina iltana oli pieni yllätys kun ruokalistan tarvikkeista osa oli jäänyt matkasta. Stroganoffista oli aika hintsusti lihaa, onneksi kermaperunat lievensivät harmitusta. Samoin kebab-kastikkeen kasvispuoli puuttui kokonaan. Tai sitten se oli pakattu jonkin päiväkeiton aineksiksi. Tällä reissulla nuo puutteet eivät olleet ongelma kun näkkäri/metwursti osastolla oli riittävästi varaa ottaa pari ylimääräistäkin annosta.

Pizzapohjina käytetyt tortillaletut polttavat itsensä aika herkästi. Nyt piti olla 2 tai 3 foliokerrosta kaminan päällä ennen kuin tuli syötävää pizzaa. 

Vaikka tavaroiden painoa voi yrittää minimoida, niin ruokailu termoksen kannesta vs. lautaselta voi olla hieman erilaista. Pizza kun ei termoksen kanteen mahdu ja kun muutenkin ruoka-annokset on suurempia kuin termoksen kannen vetävyys, niin ehkä se reissun kestävä lautanen kannattaa pakata mukaan.

Etukäteisvalmistelut

Korvatunturi ei pettänyt, varsinkin kun keli suosi huiputuspäivää. Sinnehän ei päässyt varsinaiselle huipulle saakka, vaan lännenpuoleiselle matalammalle huipulle. Kielletyn alueen raja kulki Joulupukin mökin ja vessan takareunassa.

Tällä hetkellä reissua pitää sen verran suunnitella, että saa tehtyä rajavyöhykelupa-anomuksen etukäteen. Se onnistui näppärästi koko ryhmälle sähköisesti. Kaikilta osallistujilta piti vaan kerätä sotut hakemusta varten. Kun illalla hakemus tehtiin, niin päätös saatiin seuraavana aamupäivänä. 

Tulevaisuudessa toivon mukaan tilanne olisi toisin ja tuonne saadaan sovittua nykyreittiä hyväksikäyttäen vyöhyke, jolle ei tarvitse anoa rajavyöhykelupaa. Silloin Korvatunturille rakennettavaksi suunnitellulle mutterikodalle olisi vielä enemmän käyttöä.

Jos haluaa hieman esimakua mitä maastosta on odotettavissa, niin voi käydä Ylen Areenassa katsomassa Peltsin: Toinen luonto sarjan kakkoskauden jakso "Se oikea Korvatunturi".

https://areena.yle.fi/1-50820368

Jakso on kuvattu helmikuun 2021 alkupäivinä.

Markkinahumua

Aamulla ei kävelty valmiiseen pöytään. Illalla oli mökille tuotu aamupala-aineet. Huoltorakennuksesta piti hakea ämpärillä vesi ja ladata sitten kahvinkeitin. Valittavana olisi ollut pussipuuroa, mutta kuusi päivää sitä riittää putkeen. Joten lakat päätyivät karjalanpiirakan päälliseksi. Eihän niitä syömättä voinut jättää.

Sinänsä aamulla ei olisi ollut mikään kiire, koska Savukosken Kuivalihamarkkinat alkoivat 10:00. Käytännössä kuitenkin olisi pitänyt olla liikkeellä aikaisemmin, koska pihalta lähtiessämme törmäsimme kylttiin "Kelirikko 51 km".

Pieni helpotus oli yön pakkanen, mikä oli pätkän verran kovettanut hiekkatien pintaa. Toinen helpotus oli joen ylitykset. Aina kun ajettiin sillan yli, niin molemmilla puolilla oli pätkä asfalttia.

Uusi merkki kokoelmiin

Ennen kuin pääsimme markkinoille, niin lyhyellä pysähdyksellä Savukosken Seolle mukaan tarttui Korvatunturi kangasmerkki.

Näissä reissuissa pitää aina olla hieman käteistä rahaa mukana. Nytkin olisi jäänyt markkina-alueen ulkopuolelle, kun pääsymaksuun tarvittiin tasan 5 euroa.

Ohjeita markkinakansalle

Kuivalihamarkkinoiden tarjonta on perusmarkkinakamaa. Toki mukana pari kuivalihan myyjää. Lisäksi useammasta kojusta olisu saanut poron kuivalihakeittoa. Meillä mahaan päätyi jollakin rovellinen paistettuja muikkuja, joillekin räiskäle lakkahillolla. Perinneruokaprojekti maistatti poronverinäkkäriä, johon oikeasti tarvittiin omat hampaat. Lämmöllä muisteli Ylhäisten näkkärin vanhaa reseptiä.

Joulupukkikin oli ehtinyt Korvatunturilta markkinahumuun. Pientä keskustelua käytiin onko seuraaviksi kolmeksi vuodeksi luvassa mitään lahjoja.

Markkinoilla Joulupukin kera

Markkinoilta kohti Pyhätunturia, jonne jätimme yhden vaeltajan jatkamaan lomailua seuraavaksi viikoksi. Pyhältä vaihtelun vuoksi ajoimme Ranuan kautta Ouluun. Ei ollut paljoa muuta liikennettä, tosin ei ollut paljoa taukopaikkojakaan.

Myöhään kun lähdimme, niin myöhään saavuimme myös Raisioon sunnuntain puolella. Hieman arvontaa auto- ja kotiavainten kanssa, niin vaeltajat ja osa tavaroista päätyi jakeluun kotiosoitteisiin. Tästä johtuen sunnuntaiaamusta kokoonnuttiin yhteen, purerettiin loput kamat autosta, huollettiin yhteiset tavarar ja palautettiin ne varastolle.

Tomin päivä: Kelirikko odottaa

Viimeisenä aamuna meillä ei ollut mikään kiire. Odotettavissa oli suht'koht helppo pätkä moottorikelkkauraa pitkin. Aamupalaa syödessä saapuikin yksi parivaljakko, joka oli aamulla lähtenyt liikkeelle Kemihaaran parkkipaikalta kohteena Korvatunturi. Tosin rikkoutunut liukulumikengän side oli siirtänyt heidät jalkamiehiksi. Onneksi kelkkaura oli niin kova että siinä kävely onnistui ongelmitta.

Reissun viimeinen tauko

Viimeisenä päivänä matkavauhtikin kiihtyi, kun ahkioissa ei ollut ruokakasseja ylimääräisenä painoina, hiihtoura ei hidastanut matkantekoa ja oma tapa hiihtää vaellussuksilla oli viikon aikana löytynyt. Nopeimman kilometrin keskinopus oli 6,4 km/h kun 2. vaelluspäivän nopein kilometri päästiin tuskaisesti keskinopeudella 3,9 km/h. Isona erona että viimeisenä päivänä kaikki hetket jolloin ei pidetty taukoa, keskinopeus ylitti tuon 3,9 km/h.

Parkkipaikka valloitettu reissun jälkeen

Parkkipaikalla oli nähtävissä että jotain pientä kurarallia olisi tiedossa. Tässä kohtaa meidän automme olivat vielä puhtaita. Kun tavarat oli taas ahdettu autojen taakse, niin edessä oli tuskaisen hidas taivallus kelirikkoista hiekkatietä kohti Tulppion majoja. Onneksi ei tarvinnut kiskoa perässä mitään peräkärryä, vaan tavarat mahtuivat auton isoon takatilaan.

Meillä oli varattuna Tulppion Majoilta kaksi uutta 3 hengen yöpymismökkiä. Toiseen mökkiin oli viritelty neljäs siirrettävä sänky. Mökeissä oli jääkaappi, kahvinkeitin ja ruokailuastiat. WC- ja suihkutilat olivat huoltorakennuksessa, kuten vesi- ja tiskauspiste.

Kun kukin vuorollaan oli viikon ajan kantanut herkkuja pöytään, niin nyt tarjottiin mahdollisuus ravintolalle. Hieman olisi kiinnostanut hampurilainen hirvenlihapihvillä, mutta sitä on tarjolla vasta ensi metsästyskauden jälkeen. Aika tasaisesti tilaukset jakaantuivat perinteisen poronkäristyksen ja pizzan välillä. Pizzan päälle täytteenä oli tarjolla perinneruuaksikin pyrkivä puolukkamajoneesi.

Tulppion Majojen saunan terassin maisemassa mieli lepää

Vatsat täynnä suuntasimme ruokalevolle ja nokosilta suoraan saunan lauteille. Suihkuun emme vieläkään päässeet mutta vesipata sekä ympäri alkoi tulla jo tutuksi reissussa. Tilavassa saunassa saimme rauhassa kahden tunnin vuorolla pestä reissun hiet pois. Iltapalaksi grillattiin saunan takassa vielä makkarat.

Tuomaksen päivä: Joulupukin valtakunnassa

Heräämme kuudenteen päivään trooppisessa, mutta kodikkaassa Rakitsanojan kammista. Tuvan todella hyvin toimiva lämmitys tarjosi maukkaat yöunet, jotka tulevat tarpeeseen tänään pääpäivänä. Tänään suunnitelmana on käydä huiputtamassa Korvatunturi ja siirtyä illaksi Vieriharjun autiotuvalle. 

Klo 8 aloitamme perus aamurutiinit. Keitämme vettä termareihin, syömme aamupalan rauhassa ja pohdimme parasta reittiä valkoparran luo. Viime hetken varusteiden ehostuksen jälkeen lähdemme päiväreppujen kanssa kohti vaelluksen ultimaattista päämäärää; Korvatunturia. 

Parempaa keliä ei olisi voinut toivoa tälle päivälle. Hanki kantaa upeasti, kevätaurinko paistaa ja suksi luistaa. Liidämme avokolmiossa lähisuon ylitse ja saavumme metsän rajalle. Reitti Korvatunturille kulkee merkittyä kelkkapolkkua, mutta sinne päästäksemme on meidän noustava rinnettä ylemmäs. Aloitamme nousun. 

Noin 2 km hiihdettyämme vaatii Korvatunturi ensimmäisen uhrinsa. Jussin kolmas varasauva räsähtää poikki, kun väärinarvioin kenolla makaavan puun alituskorkeuden. Loppumatka kuljetaan yhdellä sauvalla. Onneksi tätä lajia tuli jo eilen harjoiteltua. 

Ohitamme rajavyöhykkeen ja pienen selfie-tauon jälkeen saavumme Korvatunturin ylänköön. Neljän kilometrin hiihtämisen jälkeen reidet alkavat muistuttaa eilisistä kikkailuista, mutta ympäröivät tunturimaisemat ja puiden seasta pilkistelevä vuoren huippu antavat lisäpuhtia jatkaa matkaa. 

Korvatunturin korkeimmalle huipulle ei turistilla ole asiaa

Saavumme Korvatunturin porteille 7,5 km hiihdettyämme ja aloitamme huiputuksen. Vuoren viimeinen nousu on odotettua jyrkempi ja jokainen joutuu tekemään hartiavoimin töitä päästäkseen perille. 

Jokikylän Poikien Joulupukkupalvelu
kuuntelemassa palautetta Joulupukilta

Kova työ kuitenkin palkitaan, sillä maisemat huipulla ovat huikeat. Vuorijonoa silmien kantamattomiin, uljasta koskematonta erämaata ja kirkkaansininen pilvitaivas. Idässä näkyy veli Venäjä ja lännessä kaunis Suomi-neito. Nautimme iltapäiväteet joulupukin tyylikkäässä majassa, räpsimme kuvia muistoksi ja fiilistelemme fiilistelyt. 

Rajavartiostolla on oma torninsa

Paluu Rakitsanojalle sujuu suht kivuttomasti ja olemme klo 14 takaisin kammissa syömässä lihakeittoa ja pakkaamassa ahkioita. Tähän mennessä hiihdettyä matkaa on kertynyt 18,5 km ja siltä pohkeissa tuntuukin. 

Lounaan syötyämme otamme suunnaksi Vieriharjun autiotuvan, jonne matkaa on 6 km. Reitti tuvalle on hyvin selkeä ja matkaan ei paria tuntia enempää pitäisi kulua, mutta pienet vastoinkäymiset hidastavat retkikuntaamme hieman. 

Saavumme mökille n. klo 18 ja pieni kiukku varusteiden kanssa pelaamisesta unohtuu välittömästi. Vieriharjun autiotupa on todella siisti ja tilava. Kaikille riittää hyvin tilaa nukkua ja kuivattaa varusteita. Vettä on myös helposti saatavilla ja sauna toimii kuin junan vessa. Päivälliseksi syömme erittäin maukasta hedelmäistä kanaa nuudelien kera, kiitokset kokille. 

Tuli piti sytyttää kahteen tulipesään

Illalla viihdymme saunassa useamman tunnin ja kaikki käyvät myös avannossa uimassa. Tämä kylmä-kuuma-hoito teki todella hyvää rankan hiihtopäivän jälkeen. Loppuilta kuluu korttipelien ja virvokkeiden parissa. Puolilta öin kömmin haikein mielin makuupussiin. Olipas upea päivä ja reissu. 

Fransin päivä: Huippu näkyy

Aloitimme viidennen vaelluspäivämme Mantoselän varaustuvasta, josta hyvin (lakanoiden välissä) nukutun yön jälkeen suuntasimme kohti Rakitsanojan kammia.

Päivään varauduttiin pekonin voimalla

Aikaisemman yön pakkasen takia hanki kantoi paremmin kuin aikaisempina päivinä ja sen sekä mahdollisimman suoran reittivalinnan siivittäminä saavuimme Rakitsanojan kammille jo melko aikaisin iltapäivällä. 

Saavuttuamme yösijaamme alkoivat taas vaelluksella jo tutuiksi tulleet toimenpiteet: Tuvan lämmitys, veden hankkiminen ja puiden tekeminen. Tomi ja Ville lähtivät vedenhakureissulle, mutta palasivat kuitenkin tyhjin käsin, joten teimme nopean päätöksen, että ei auta, kuin alkaa sulattaa lunta saadaksemme riittävän määrän vettä. Se veisi aikansa, mutta on vähemmän työlästä kuin ensin etsiä ja sitten kantaa vettä puolen kilometrin päästä. 

Kun tärkeimmät toimenpiteet oli suoritettu, ja ruoka-aika oli vielä useamman tunnin päässä kääntyivät joidenkin katseet Korvatunturinmuruskan rinteille, joita piti käydä katsomassa sillä aikaa, kun tupaan jääneet Nenna ja Jussi valmistivat ruokaa. Ville ja minä otimme mukaan reput, Tomi ja Lauri lähtivät matkaan kantamuksitta ja Tuomas heitti rinkan selkään kokeilumielessä. 

Matka Muruskan juurelle sujui alun metsässä reitin haun jälkeen hyvin, ja suksi luisti nopeasti kovapohjaista kelkkauraa pitkin. Myös Korvatunturinmuruskan päälle kiipeäminen sujui helposti. Muruskan päältä näkyi selkeästi Korvatunturin jylhä, kaksihuippuinen muoto, joka sai kaikille Muruskan päälle lähteneille pienen pilkkeen silmäkulmaan siitä, mitä huomenna koittaisi. 

Rauhanpaalu lumeen naamioituneena

Muruskan päällä oli myös Rauhanpaalu, jolle opasteet johtavat jo Keminhaaran parkkipaikalta. Mainostuksesta huolimatta kaksi-ja-puolimetrinen, valkoinen paalu, jossa oli valkoista tekstiä oli Korvatunturin näkemiseen verrattuna kaikille pieni pettymys. 

Hetken ihmettelyn jälkeen alkoi lasku alas, joka oli metsäsuksilla ja eräsiteillä vaikeaa kaikille. Erityisen vaikeaa se oli Tuomakselle, jonka laskua vaikeutti myös rinkka. Tietysti rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Palattuamme Rakitsanojan kammille tuloksena oli erittäin uupunut Tuomas ja yksi hajonnut hiihtosauva. 

Onneksemme, kun saavuimme, päivällinen eli maittava kebab riisillä oli valmista ja siirryimme heti ruokapöytään. Ruokailun jälkeen seurueemme jutteli ja söi iltapalaa, jonka jälkeen siirryimme yöpuulle, ja valmistautumaan seuraavan päivän koetukseen.

Rakitsanojan kammin (oikealla) pihavalo

Nennan päivä: Poroaitaa seuraillen

Päivän alkajaisiksi oli tiedossa reissun pisin nousu ahkioiden kera. Kartassa käyrää oli tiheästi, mutta mitään ennakkotietoa jyrkkyydestä ei ollut. Tosin ei viimeöiset kämpässäyöpyjät olleet mitään varoituksen sanaa kertoneet. 

Tuvan pihasta lähtenyt kelkkaura kierteli loivasti pikku hiljaa kohti huipun viereistä satulaa. Noin 170 nousumetrin kipuamiseen ilman että piti tarpoa lumihangessa meni noin tunti. Jäljistä päätellen kelkkauraa oli pystynyt laskemaan aika turvallisesti myös alaspäin.

Hiihtoura seurasi vanhaa ja uutta poroaitaa

Nousun jälkeen seurasimme eilisten tulijoiden jälkiä vanhan ja uuden poroaidan sivulla. Vanhassa aidassa oli reikiä ihan riittämiin, ettei siitä tarvinnut välittää reitin suunnittelussa. Uusi aita taas ei ollut kartassa, joten siinä olevista porteista ei ollut mitään tietoa. Onneksi uusi aita ylitettiin vain kerran itä -> länsisuunnassa. Sillonkin ahkiot piti nostaa verkkoaidan yhden neliön korkeuden verran kovan hangen päällä seisten. Kun palattiin aidan itäpuolelle, niin silloin uusi aita ja vanha aita olivat yhdistyneet, mutta karttaan ei ollut merkitty ainakaan sitä porttia mistä me menimme läpi.

Päivästä olisi voinut tulla raskas, jos rinteessä ja matkalla ei olisi ollut valmista hiihtouran pohjaa. Kun uutta lunta satanut nimeksikään, niin hiihtokeli oli mitä mainioin. Täksi yöksi olimme varanneet varaustuvasta paikat, kun se oli ollut mahdollista. Ruokalistassa on tällöin helpompi suunnitella tehtäväksi jotain, missä tarvitaan tilaa, kuten meidän tapauksessa pizzaa. Pizzapohjana käytimme tortilloja, jotka oli säilytetty eheyden takaamiseksi muovilaatikossa. Pizzakastike ja tuore ananas oli kuivatettua, joten niihin palauteltiin nesteitä. Juustoraaste ja kinkkusuikale tulivat mukana tuoretavarana. Pizzauunin virkaa teki kaminan päälinen ja foliopaperi.

Ei pizzauuni vaan pizzakamina

Laurin päivä: Tarunomainen purolaakso ja rrrrr...räiskäleitä

Kolmannen vaelluspäivän aamuna oli Härkävaaran autiotupaa ympäröivä maisema muuttunut talvisemmaksi puiden oksille öisen lumisateen tuloksena kertyneen pienen lumipatjan ansiosta. Aamutoimet, aamupalan ja lounaan valmistuksineen sekä ahkioiden ja rinkan pakkauksineen, alkoivat jo sujua rutiininomaisesti. Kun saimme vielä varmistettua, että löysimme kaikki omat, tupaan kuivattelua ja yöpymistä varten tuomamme varusteet, erotuksena tupaan illalla tulleen neljän hengen porukan varusteista, niin olimme valmiina päivän hiihto-osuuteen. 

Päivän tavoite, Peuraselän autiotupa sijaitsee reilu 10 km suoraan pohjoiseen Härkävaaran autiotuvalta mutta reittisuunnitelmamme teki koukkauksen lännen kautta jolloin pääsimme kulkemaan tasaisempaa ja suunnistuksellisesti helpompaa reittiä soilla, osittain ojanvarsia myötäillen. Myös päivän loppupuolelle osuva Jaurujokilaaksoon laskeutuminen aiheutti haasteita reitin suunnitteluun. Jokilaakson seinämillä näytti kartalla olevan korkeuskäyriä suht tiheään joten tiedossa voisi olla jyrkkiäkin laskuja.

Jokia piti myötäillä reitinvalinnassa

Lähdimme tuvan pihalta seuraamaan vanhaa moottorikelkkauraa, joka tuntui vievän haluamaamme suuntaan. Moottorikelkkaura takasi kovan pohjan hiihdolle mutta sen päälle tarttunut tuore lumi tuntui tarttuvan jonossa kahden ensimmäisen hiihtäjän suksen pohjiin, kun jonossa peremmällä hiihtäneet pääsivät liikkumaan paremmalla luistolla edellä menneiden jäljillä. Päädyimmekin vaihtamaan keulasssa hiihtäviä tasaisin väliajoin, jotta hiihdon rasitukset kohdistuisivat tasaisemmin koko porukkaan. Jossain vaiheessa vanha moottorikelkkaura katosi ja päädyimme seuraamaan Peskihaara-jokea/puroa. Suolla kulkenutta jokea oli helppo seurata kunhan piti huolen, että joen risteymäkohdissa lähti seuramaan oikeaa haaraa. 

Yhtenä suunnistuksellisena kohteenamme oli pitkä itä-länsi -suuntainen poroaita, joka tulisi jossain vaiheessa vastaamme ja sen ylityksessä olisi mahdollisesti oma haasteensa. Peskiaapan länsipuolella tähän poroaitaan risteytyi pohjois-etelä -suuntainen poroaita ja näiden risteyskohdassa näkyi Calazon kartassa merkki, jonka arvelimme tarkoittavan porttia aidassa, joten otimme tuon portin kohteeksemme. Vähän ennen poroaitoja tuli vastaamme tuore moottorikelkkaura, jota pitkin päääsimme muutaman sata metriä hyvällä vauhdilla pohjois-etelä -suuntaiselle poroaidalle ja sitten taas omia latuja aidan viertä aitojen risteykselle missä olikin portti. Tosin huomasimme, ettei itä-länsi -suuntainen poroaita ollut kovin hyvässä kunnossa, joten sen läpi olisi tainnut päästä melkein mistä tahansa. Poroaidan jälkeen pysähdyimme lounastauolle nauttimaan ruokatermareiden kypsyttelemistä ruoista.

Lounaaseen asti päivän hiihtoreitti oli kulkenut hyvinkin tasaista pohjaa, hieman ylöspäinviettävää suopohjaa, mutta nyt tarjolla olisi hyvinkin erilaista maastopohjaa kun laskeutuisimme noin 300 m merenpinnalla korkeudesta 180 m:n merenpinnasta, missä tavoitteemme Peuraiselän autiotupa sijaitsee. Laskumetrejä tulisi siis 120m. Valitsimme laskeutumisuraksi Auhtiselän ja Peuraselän välisen purolaakson. Laaksoon laskeutuminen osoittautui pieneksi haasteeksi laakson jyrkkien seinämien takia mutta onnistuimme taklaamaan tuon parinkymmenen metrin mäen ilman miehistö- tai kalustotappioita. (Myöhemmin kuulimme, että perässä jälkiämme hiihtäneiltä oli katkennut yhdestä ahkiosta aisa tuossa laskussa.)

Laakson pohjalla edelleen jokea myötäillen

Purolaakso oli miljöönä hieno. Laakson pohja oli tasainen ja lähes puuton. Laakson keskellä virtasi puro. Laakson molemmin puolin oli taas jyrkkäseinämäiset puiden peittämät rinteet rajaten meidät omaan pieneen tarunomaiseen maailmaan. Laakson pohjalla hiihtely oli alkuun helppoa mutta mitä pidemmälle laskeuduimme kohti Jaurujokea, sitä haastavammaksi osoittautui löytää tasaisesti hiihdettävää pohjaa kun, laakson jyrkät seinämät lähestyivät sen keskellä virtaavaa puroa kaventaen laakson turhan kapeaksi. Päädyimmekin kiipeämään laakson itäpuolen seinämälle, mistä kartan mukaan oli loivempi lasku Jaurujoelle. Onnistuimmekin löytämään sopivan laskeutumisreitin ja loppupäivän hiihtelimme Jaurujokilaakson pohjan tuntumassa kohti Peuraselän autiotupaa. Lumi pohjalla oli suht upottavaa, joten päädyimme edelleen vaihtamaan kärkihiihtäjää suht usein tasataksemme rasitusta.

Peuraselän autiotupa on pieni tarjoten makuulaverin 5 hengelle, joten olimme jo henkisesti varautuneet etteivät kaikki retkueemme 7 jäsenestä mahtuisi tupaan yöksi. Tuvalle päästessämme löysimme sieltä kuitenkin jo neljä muuta vaeltajaa, joten päätimme nukkua koko porukalla teltoissa sekä tuvan takaa löytyvän varastotilan lattialla. Sovimme tupaan majoittautuneiden kanssa, että voisimme kuivattaa tavaroitamme tuvassa sekä valmistaa ja syödä siellä päivällistä. Pystytimme pihalle kaksi telttaa. Toisen alustaa piti tamppailla enemmänkin kovaksi kun toiselle löytyi kova alusta vanhan moottorikelkkauran päältä. 

Sukset toimivat telttakiiloina

Nautimme päivällisen tuvassa ja siirryimme sitten ulkosalle illan viettoon. Virittelimme pihalle rakovalkemaiset tulet, joiden loimotuksessa paistoimme iltapalaksi räiskäleitä. Illalla sateli välillä lunta/räntää, muttei se nuotion loimussa juuri haitannut. Sadetta jatkui yölläkin tehden teltan sisäilman turhan kosteaksi. Tuulta ei ollut juuri nimeksi, mikä osaltaan haittasi telttojen ilmanvaihtoa / kosteuden poistumista. Saimme kuitenkin hyvin unen päästä kiinni ja pääsimme lataamaan akkuja seuraavan päivän koitoksiin.

Melkein all-inclusive, chef paistamassa räiskäleitä

Villen päivä: Umpista räntäsateessa

Aamulla heräsimme reippaasti Seitainojan nuotiopaikalta, johon olimme onnekkaasti majoittuneet. Kahden tunnin aamutoimien jälkeen olimme valmiit päivän 17 km hiihtoon. Otimme kompassiin suunnan 342° ja lähdimme tarpomaan umpihankea kohti Härkävaaran autiotupaa ja sen hyväksi mainostettua saunaa.

Soita myöden oli hyvä hiihtokeli

Aamupäivän aikana sää ei antanut parantumisen merkkejä ja pilvet taivaalla vain tummenivat. Lounas nautittiin Pirttiaapan pohjoisreunalla. 

Ruokailun jälkeen uusin voimin saavutimme Kemihaaran hyvissä tunnelmissa. Hetken etsinnän jälkeen löysimme turvallisen lumisillan joen ylitykseen. 

Kemihaaran ylityksen jälkeen jatkoimme Peskiaapaa pohjoiseen ja löysimme jopa poroaidasta virallisen karttaan merkityn portin H. Peskihaaran saavutimme noin neljän aikoihin ja sen kunniaksi joimme päiväteet keksin kera.

Ensimmäisiä laskuharjoituksia vaellussuksilla ja ahkiolla

Peskihaaran ylityksen jälkeen aloimme edetä joen suuntaisesti edelleen umpihangessa kohti autiotupaa. Viimeiset kaksi kilometriä tuntuivat päivän pisimmiltä. 

Lopulta kuitenkin saavutimme Härkävaaran tuvan hieman kello kuuden jälkeen. Vartti saapumisen jälkeen tupa sekä sauna olivat lämpiämässä ja märät vaatteet kuivumassa ympäri mökkiä.

Päivälliseksi saimme Nennan valmistaman stroganof-kastikkeen valkosipulikermaperunoilla, joka oli täydellinen menestys.

Ruokailun jälkeen saimme tuvalle neljän hengen helsinkiläisseurueen. Nopean järjestelyn jälkeen saimme heille tilaa raivattua. Sopu sijaa antaa.

Sauna osoittautui pienoiseksi pettymykseksi. Tilaa kyllä oli, mutta lämmössä oli toivomisen varaa. Varmaan toimii paremmun kesällä ?

Loppuilta meni varusteita korjaillen... (edit: viidentenä päivänä on fiksailtu 2 sauvaa, 4 sukset, ahkion vetovyö, lapio, paistinpannun varsi, vesiämpärin kahva)

Suksen siteen uudelleenkiinnitys: osa 1

Veden noutopaikka ei mennyt JoPo-testissä läpi - Ville mittasi veden korkeuden vyötärön tasolle, kun jää petti alta. Toki Ville oli harjoitellut sitä jo edellisenä iltana ja Tjucci jatkoi perinnettä seuraavana iltana. Neljäntenä iltana oli omaksuttu turvalliset toimintatavat ja vettä otettiin seisomalla joessa.

Jussin päivä: Kohti etelän aurinkoa

Tulppion majoilta saimme mukaan varaustupien avaimen. Päivän ensimmäinen viivästys tapahtui, kun auto jäi lumeen kiinni. Onneksi mukana oli toinenkin auto, niin saimme kuormaliinalla matalalle kiinnitettynä autettua auton takaisin liikkeeseen.

Kemihaaran parkkipaikalla ei yksikään jokihaara ollut auki, joten sulattelimme lumesta päivän tee- ja lounasvedet ahkioiden pakkaamisen ohessa.

Hetken vielä ihmetellään ennen lähtöä

Puoli yhden aikaan olimme valmiit lähtemään päivän taipaleelle. Parkkipaikalta kelkkauralle, josta laskimme melkein heti joen jäälle. Vaikka yöllä oli satanut uutta pehmeää lunta, niin jään päällä oli suhteellisen hyvä hiihtää.

Ensimmäisellä tauolla heräsi keskustelu siitä missä on Tahvontuvan pohjoispuolen kartta. Lopputulema oli että kartta oli jäänyt autoon ja mukana oli kuten pitikin Calazon ja Karttakeskuksen Kemihaaran kartta. 

Ville ja Lauri lähtivät hiihtämään takaisin autolle ja muu ryhmä jatkoi etenemistä jäätä pitkin. Kun jäällä alkoi olemaan liikaa vettä, nousimme joen penkalle hiihtämään. 

Seuraavalla tauolla söimme lounaan. Pari tuntia oli hieman liian vähän että kuivatut vihannekset olisivat olleet täysin pehmeitä. Kun saimme lounaan syötyä, oli autopartio hiihtänyt meidät kiinni. He jäivät ruokailemaan ja me jatkoimme hiihtouran aukaisemista.

Aika nopeasti lähdön jälkeen joen eteläpuolella näkyi muutama rakennus joita ei ollut meidän kartalla. Reilun puolen tunnin päästä autopartio sai meidät kiinni. Kehuivat siinä meidän hyvää etenemisnopeutta.

Ainoa ongelma oli että etenemissuunta oli täysin väärä. Olimme lähteneet Kemijokea pitkin lounaaseen, kun tarkoitus oli ollut lähteä Kemihaaraa pitkin luoteeseen. Olimme hiihtäneet 6 km ja koko ajan pois päivän kohteestamme.

Pikainen analyysi kertoi että matkaa olisi jäljellä 16 km, lumisade oli muuttunut vesisateeksi tuulen kera ja kello lähenteli iltapäivä neljää. Ratkaisun toi joen rannalla näkyneet mysteerirakennukset. Karttakeskuksen kartassa ei niitä ollut oikeassa paikassa tai oletetussa paikassa. Calazon kartasta taas selvisi että kyseessä on Seitainojan nuotiopaikka.

Keula kohti lähtöpistettä suoraan piskaavaan sateeseen. Vaikka tuntui siltä että ohitimme rakennukset ihan justiinsa, niin matka vaan jatkui ja jatkui.

Perillä meitä odotti metsän puolelta umpinainen katos, jonka keskellä oli nuotiorengas. Tuli paloi renkaassa nopeasti ja märät vaatteet saatiin ripustettua katoksessa kuivumaan.

Kun Tomi aloitti päivällisen valmistuksen ja vaatteista vesihyöryä leijaili kohti piippua, niin mieliala alkoi pikku hiljaa kohota. Sen verran luontoäiti auttoi meitä että tuuli ei osunut katoksen avoimeen puoleen.

Vaatteiden kuivatus pääsi hyvään vauhtiin

Päivän koettelemuksissa jotkut meistä vanhenivat silmissä päivän ja eräs vuoden. Päivän päätteeksi Ville tarjoili mansikkakermakakkua.

Katoksen alaosan reikiä tilkittiin pyöreillä pölleillä ja tuulen puolen oviaukkoon viritettiin avaruushuopa. Kahdelle nukkumapaikka löytyi penkeiltä ja loput viisi mahtuivat katoksen lattialle. Nukahtamista hieman hidasti tuulen kasvoille kuljettamat lumikiteet.

Pakollinen siirtymä

Viime vuosina on lähtöajaksi vakiintunut n. 16:00. Jotta läpi yön auki olevia huoltoasemia olisi matkalla, valittiin ajoreitiksi perus Jyväskylä - Oulu - Rovaniemi. Selkeästi osa aikaisempien reissujen pysähdyspaikoista oli koronan jälkimainingissa aikaistanut sulkemisaiokojaan.

Käytännössä mentiin yhden pitemmän tauon taktiikalla, kun kuskeja oli 5. Onneksi Oritupaan ei osunut bussilastia, sillä Hese ei ollut missään tuuppaan 50 hampparia moodissa.

Oulussa tankattiin biodieseliä ja oltiin niin vihreitä. 0,25 eur per litra lisähintaa ja -10 pakkasenkestävyys normidieselin -20 sijasta. Missäs kohtaa oli järki ?

Lyheiden taukojen takia olimme Tulppion majoilla jo 07:30. Aamupalalla hieman puuroa, kananmunia, riistapullia ja karjalanpiirakoita retken alkuenergiaksi.