Laurin päivä: Tarunomainen purolaakso ja rrrrr...räiskäleitä

Kolmannen vaelluspäivän aamuna oli Härkävaaran autiotupaa ympäröivä maisema muuttunut talvisemmaksi puiden oksille öisen lumisateen tuloksena kertyneen pienen lumipatjan ansiosta. Aamutoimet, aamupalan ja lounaan valmistuksineen sekä ahkioiden ja rinkan pakkauksineen, alkoivat jo sujua rutiininomaisesti. Kun saimme vielä varmistettua, että löysimme kaikki omat, tupaan kuivattelua ja yöpymistä varten tuomamme varusteet, erotuksena tupaan illalla tulleen neljän hengen porukan varusteista, niin olimme valmiina päivän hiihto-osuuteen. 

Päivän tavoite, Peuraselän autiotupa sijaitsee reilu 10 km suoraan pohjoiseen Härkävaaran autiotuvalta mutta reittisuunnitelmamme teki koukkauksen lännen kautta jolloin pääsimme kulkemaan tasaisempaa ja suunnistuksellisesti helpompaa reittiä soilla, osittain ojanvarsia myötäillen. Myös päivän loppupuolelle osuva Jaurujokilaaksoon laskeutuminen aiheutti haasteita reitin suunnitteluun. Jokilaakson seinämillä näytti kartalla olevan korkeuskäyriä suht tiheään joten tiedossa voisi olla jyrkkiäkin laskuja.

Jokia piti myötäillä reitinvalinnassa

Lähdimme tuvan pihalta seuraamaan vanhaa moottorikelkkauraa, joka tuntui vievän haluamaamme suuntaan. Moottorikelkkaura takasi kovan pohjan hiihdolle mutta sen päälle tarttunut tuore lumi tuntui tarttuvan jonossa kahden ensimmäisen hiihtäjän suksen pohjiin, kun jonossa peremmällä hiihtäneet pääsivät liikkumaan paremmalla luistolla edellä menneiden jäljillä. Päädyimmekin vaihtamaan keulasssa hiihtäviä tasaisin väliajoin, jotta hiihdon rasitukset kohdistuisivat tasaisemmin koko porukkaan. Jossain vaiheessa vanha moottorikelkkaura katosi ja päädyimme seuraamaan Peskihaara-jokea/puroa. Suolla kulkenutta jokea oli helppo seurata kunhan piti huolen, että joen risteymäkohdissa lähti seuramaan oikeaa haaraa. 

Yhtenä suunnistuksellisena kohteenamme oli pitkä itä-länsi -suuntainen poroaita, joka tulisi jossain vaiheessa vastaamme ja sen ylityksessä olisi mahdollisesti oma haasteensa. Peskiaapan länsipuolella tähän poroaitaan risteytyi pohjois-etelä -suuntainen poroaita ja näiden risteyskohdassa näkyi Calazon kartassa merkki, jonka arvelimme tarkoittavan porttia aidassa, joten otimme tuon portin kohteeksemme. Vähän ennen poroaitoja tuli vastaamme tuore moottorikelkkaura, jota pitkin päääsimme muutaman sata metriä hyvällä vauhdilla pohjois-etelä -suuntaiselle poroaidalle ja sitten taas omia latuja aidan viertä aitojen risteykselle missä olikin portti. Tosin huomasimme, ettei itä-länsi -suuntainen poroaita ollut kovin hyvässä kunnossa, joten sen läpi olisi tainnut päästä melkein mistä tahansa. Poroaidan jälkeen pysähdyimme lounastauolle nauttimaan ruokatermareiden kypsyttelemistä ruoista.

Lounaaseen asti päivän hiihtoreitti oli kulkenut hyvinkin tasaista pohjaa, hieman ylöspäinviettävää suopohjaa, mutta nyt tarjolla olisi hyvinkin erilaista maastopohjaa kun laskeutuisimme noin 300 m merenpinnalla korkeudesta 180 m:n merenpinnasta, missä tavoitteemme Peuraiselän autiotupa sijaitsee. Laskumetrejä tulisi siis 120m. Valitsimme laskeutumisuraksi Auhtiselän ja Peuraselän välisen purolaakson. Laaksoon laskeutuminen osoittautui pieneksi haasteeksi laakson jyrkkien seinämien takia mutta onnistuimme taklaamaan tuon parinkymmenen metrin mäen ilman miehistö- tai kalustotappioita. (Myöhemmin kuulimme, että perässä jälkiämme hiihtäneiltä oli katkennut yhdestä ahkiosta aisa tuossa laskussa.)

Laakson pohjalla edelleen jokea myötäillen

Purolaakso oli miljöönä hieno. Laakson pohja oli tasainen ja lähes puuton. Laakson keskellä virtasi puro. Laakson molemmin puolin oli taas jyrkkäseinämäiset puiden peittämät rinteet rajaten meidät omaan pieneen tarunomaiseen maailmaan. Laakson pohjalla hiihtely oli alkuun helppoa mutta mitä pidemmälle laskeuduimme kohti Jaurujokea, sitä haastavammaksi osoittautui löytää tasaisesti hiihdettävää pohjaa kun, laakson jyrkät seinämät lähestyivät sen keskellä virtaavaa puroa kaventaen laakson turhan kapeaksi. Päädyimmekin kiipeämään laakson itäpuolen seinämälle, mistä kartan mukaan oli loivempi lasku Jaurujoelle. Onnistuimmekin löytämään sopivan laskeutumisreitin ja loppupäivän hiihtelimme Jaurujokilaakson pohjan tuntumassa kohti Peuraselän autiotupaa. Lumi pohjalla oli suht upottavaa, joten päädyimme edelleen vaihtamaan kärkihiihtäjää suht usein tasataksemme rasitusta.

Peuraselän autiotupa on pieni tarjoten makuulaverin 5 hengelle, joten olimme jo henkisesti varautuneet etteivät kaikki retkueemme 7 jäsenestä mahtuisi tupaan yöksi. Tuvalle päästessämme löysimme sieltä kuitenkin jo neljä muuta vaeltajaa, joten päätimme nukkua koko porukalla teltoissa sekä tuvan takaa löytyvän varastotilan lattialla. Sovimme tupaan majoittautuneiden kanssa, että voisimme kuivattaa tavaroitamme tuvassa sekä valmistaa ja syödä siellä päivällistä. Pystytimme pihalle kaksi telttaa. Toisen alustaa piti tamppailla enemmänkin kovaksi kun toiselle löytyi kova alusta vanhan moottorikelkkauran päältä. 

Sukset toimivat telttakiiloina

Nautimme päivällisen tuvassa ja siirryimme sitten ulkosalle illan viettoon. Virittelimme pihalle rakovalkemaiset tulet, joiden loimotuksessa paistoimme iltapalaksi räiskäleitä. Illalla sateli välillä lunta/räntää, muttei se nuotion loimussa juuri haitannut. Sadetta jatkui yölläkin tehden teltan sisäilman turhan kosteaksi. Tuulta ei ollut juuri nimeksi, mikä osaltaan haittasi telttojen ilmanvaihtoa / kosteuden poistumista. Saimme kuitenkin hyvin unen päästä kiinni ja pääsimme lataamaan akkuja seuraavan päivän koitoksiin.

Melkein all-inclusive, chef paistamassa räiskäleitä