Aloitimme viidennen vaelluspäivämme Mantoselän varaustuvasta, josta hyvin (lakanoiden välissä) nukutun yön jälkeen suuntasimme kohti Rakitsanojan kammia.
 |
| Päivään varauduttiin pekonin voimalla |
Aikaisemman yön pakkasen takia hanki kantoi paremmin kuin aikaisempina päivinä ja sen sekä mahdollisimman suoran reittivalinnan siivittäminä saavuimme Rakitsanojan kammille jo melko aikaisin iltapäivällä.
Saavuttuamme yösijaamme alkoivat taas vaelluksella jo tutuiksi tulleet toimenpiteet: Tuvan lämmitys, veden hankkiminen ja puiden tekeminen. Tomi ja Ville lähtivät vedenhakureissulle, mutta palasivat kuitenkin tyhjin käsin, joten teimme nopean päätöksen, että ei auta, kuin alkaa sulattaa lunta saadaksemme riittävän määrän vettä. Se veisi aikansa, mutta on vähemmän työlästä kuin ensin etsiä ja sitten kantaa vettä puolen kilometrin päästä.
Kun tärkeimmät toimenpiteet oli suoritettu, ja ruoka-aika oli vielä useamman tunnin päässä kääntyivät joidenkin katseet Korvatunturinmuruskan rinteille, joita piti käydä katsomassa sillä aikaa, kun tupaan jääneet Nenna ja Jussi valmistivat ruokaa. Ville ja minä otimme mukaan reput, Tomi ja Lauri lähtivät matkaan kantamuksitta ja Tuomas heitti rinkan selkään kokeilumielessä.
Matka Muruskan juurelle sujui alun metsässä reitin haun jälkeen hyvin, ja suksi luisti nopeasti kovapohjaista kelkkauraa pitkin. Myös Korvatunturinmuruskan päälle kiipeäminen sujui helposti. Muruskan päältä näkyi selkeästi Korvatunturin jylhä, kaksihuippuinen muoto, joka sai kaikille Muruskan päälle lähteneille pienen pilkkeen silmäkulmaan siitä, mitä huomenna koittaisi.
Muruskan päällä oli myös Rauhanpaalu, jolle opasteet johtavat jo Keminhaaran parkkipaikalta. Mainostuksesta huolimatta kaksi-ja-puolimetrinen, valkoinen paalu, jossa oli valkoista tekstiä oli Korvatunturin näkemiseen verrattuna kaikille pieni pettymys.
Hetken ihmettelyn jälkeen alkoi lasku alas, joka oli metsäsuksilla ja eräsiteillä vaikeaa kaikille. Erityisen vaikeaa se oli Tuomakselle, jonka laskua vaikeutti myös rinkka. Tietysti rapatessa roiskuu ja tekevälle sattuu. Palattuamme Rakitsanojan kammille tuloksena oli erittäin uupunut Tuomas ja yksi hajonnut hiihtosauva.
Onneksemme, kun saavuimme, päivällinen eli maittava kebab riisillä oli valmista ja siirryimme heti ruokapöytään. Ruokailun jälkeen seurueemme jutteli ja söi iltapalaa, jonka jälkeen siirryimme yöpuulle, ja valmistautumaan seuraavan päivän koetukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti